Riitaisa ero

Eroaminen ei lähtökohtaisesti ole mukavaa puuhaa. Välit voivat tulehtua monesta syystä ja tunteet käydä kierroksilla. Vaikka tilanne on ikävä, eteenpäin pitää kaikkien elämässä mennä. Kokenut perhejuristi voi olla keskeinen apu hankalan tilanteen selvittelyssä ja loppuun viemisessä.

Jos liitosta on lapsia, keskeinen kysymys on, millainen ex-puoliso haluat olla?

Kuinka umpisolmu avataan?

Tuskin kukaan menee naimisiin tai avoliittoon ajatellen, ettei liitto kestä. Elämä voi kuitenkin yllättää.

Jos ette ole liiton päättämisestä samaa mieltä, tilanne mutkistuu. Eroamisessa aloitteellinen puoliso haluaa usein viedä avio- tai avoeroon liittyvät asiat nopeasti eteenpäin ja päätökseen. Tilanne voi jumiutua pahastikin, jos toinen puoliso ei halua erota. Voi myös olla vaikea ennustaa, kuinka puoliso tulee erotilanteen aikana käyttäytymään.

Kun ette ole puheväleissä

Kuinka edetä eroprosessissa, jos ette ole enää puheväleissä? Voi tuntua toivottomalta saada mitään aikaiseksi, jos toinen vastustaa kaikkea eikä varsinkaan halua tehdä mitään asioiden selvittämiseksi. Onko muita vaihtoehtoja kuin mennä oikeuteen? 

Kiirehtiminen on usein myrkkyä. Erossa aloitteellisen puolison kannattaa antaa toiselle hetki aikaa sulatella asioita – muutama viikko, mutta ei sen enempää. Vastustavan puolison taas kannattaa tarttua toimeen, koska pitkittyessään asiat yleensä mutkistuvat. Ketään kun ei voi pakottaa pysymään avio- tai avoliitossa.

Ammattilainen saa asiat eteenpäin

Avio- tai avoliitossa pysyminen on aina täysin vapaaehtoista, eikä eroon tarvita toisen suostumusta. Eron saa aina. Riidan kohteena ei siis voi olla eroaminen, vaan omaisuuden jakaminen ja mahdollisesti lasten asiat. Omaisuuden ositus tai avoliitossa omaisuuden erottelu ja lapsiin liittyvät järjestelyt voivat olla raastavia, jos halua ratkaisujen löytämiseen ja vastaan tulemiseen ei ole. 

Mikäli ette yhdessä pysty tulemaan juristin luo, tule yksin. Kokenut perhejuristi saa asiat liikahtamaan eteenpäin ja tietää, kuinka ne viedään loppuun saakka. Vaikka tilanne olisi hyvin riitainen, aina ja joka vaiheessa ensin pyritään sovintoon. Toinen puoliso voi myös halutessaan ottaa avukseen oman juristin. Mikäli halua sovintoon ei ole, jää vaihtoehdoksi pesänjakajan hakeminen käräjäoikeudelta. Oikeuden määräämä pesänjakaja tekee viime kädessä puhtaasti lain mukaisen omaisuuden jaon, jos ette tässäkään vaiheessa pääse sopimukseen. Pesänjakajan päätöksestä ei voi valittaa.

On teistä itsestänne kiinni, hoituvatko asiat helposti vai vaikeamman kautta. Vaikea tie koituu aina kalliimmaksi ja raskaammaksi.