Testamentti on viimeinen tahto

Oma tahto toteutuu ainostaan, jos sen ilmaisee. Ja meillä kaikilla on oma tahto - myös se viimeinen.

Kukaan ei elä ikuisesti

Miksi ihmeessä minä tarvitsen testamentin, kun minullahan on lapsia ja sukulaisia? Eikös se perinnönjako hoidu ihan lain mukaan? Ja eikö leski saa kuitenkin jäädä asumaan kotiin? 

On yleistä luulla, ettei tarvitse testamenttia. Me FRIDAssa olemme vahvasti sitä mieltä, ettei omia asioita kannata jättää pelkän yleisen lain varaan. Laki, eli perintökaari, ei hyvin todennäköisesti vastaa sinun oman tahtosi ja perhetilanteesi kannalta parasta lopputulosta.

Testamentti on huolenpitoa läheisestä

Testamentti on ainoa tehokas väline varmistaa oman tahdon toteutuminen kuoleman jälkeen. Se, että oma puoliso, lapset ja muut läheiset ihmiset tulevat huomioiduksi, kuten itse kokee reiluksi ja tarpeelliseksi. Testamentin avulla voi esimerkiksi turvata puolison taloudellisen aseman, rajoittaa lasten puolisoiden avio-oikeutta perintöön tai muistaa läheistä ihmistä, joka ei lain nojalla perisi mitään.

Jos olet naimisissa tai muussa läheisessä ihmissuhteessa, aivan ensiksi kannattaa miettiä, miten puolisosi tai sinä itse pärjäät, jos toista ei enää ole. 

Testamentti on perintöverosuunnittelua

Testamentti on oivallinen perintöverosuunnittelun väline. Samasta syystä testamentti on väärä kohta säästää. Perheoikeuteen erikoistineet juristimme suosittelevat varomaan valmiissa testamenteissa yleisiä vakiofraaseja, jotta läheisten ei tarvitse jälkikäteen ihmetellä, mitä testamenttimääräyksesi mahtavat ihan oikeasti tarkoittaa.

Tutustu ja tilaa oma testamenttisi

Lue lisää testamentista täältä ja tee oma testamenttisi perintöoikeuteen perehtyneen juristimme avulla. Voit valita itsellesi parhaiten sopivan toimintamallin:

  1. Soita tai lähetä meille sähköpostia. Laitetaan testamenttisi kuntoon etäpalveluna.
  2. Tilaa aika testamentin tekemiseen toimistollemme.
  3. Kohta testamentin tekemisen voi aloittaa verkossa: Digitaalinen Testamentti kuntoon -palvelumme avataan 2019.

FRIDA auttaa lähellä ja kauempana

Autamme testamentin laatimisessa, perintösuunnittelussa ja perintöverosuunnittelussa. Toimimme tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, Uudenmaan alueella, Turussa ja Tampereella. Löydät meidät myös Oulusta. Toimistoihimme on helppo tulla olipa oma asuinpaikkasi esimerkiksi Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Mäntsälä, Kouvola, Kaarina, Raisio, Naantali, Ylöjärvi tai Hämeenkyrö.  Etäpalvelumme toimii joka puolella Suomea.