Omaisuuden jako avoeron jälkeen

Avoeroon liittyy omat järjesteltävät asiansa, varsinkin jos omaisuutta on ehtinyt kertyä tai lapsia siunaantua. Laki on avoliiton kohdalla kimurantti. Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (14.1.2011/26) tulee sovellettavaksi vain, jos olette avopuolisoita, jotka olette asuneet yhteistaloudessa vähintään 5 vuotta taikka teillä on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä, joka on avioliitossa. Olettehan yhteydessä, niin kartoitetaan tilanteenne.

Avopuolisoiden erotessa lähtökohta on, että molemmat puolisot pitävät oman omaisuutensa. Jos avopuolisoilla on yhteistä omaisuutta, yhteisomistussuhde on vaadittaessa purettava.

Omaisuuden erottelu

  1. Sovinnollisessa omaisuuden erottelusta laaditaan omaisuuden erottelukirja. 
  2. Riitaisessa omaisuuden erottelussa avopuoliso tai kuolleen avopuolison perillinen voi myös hakea käräjäoikeudelta pesänjakajan määräämistä omaisuuden erottelua varten. Pesänjakaja määrätään, ja hän toimittaa omaisuuden erottelun siten kuin perinnönjaosta säädetään.

Hyvitys

Avopuoliso voi erotilanteessa esittää hyvitysvaatimuksen toista avopuolisoa kohtaan. Laki asettaa hyvitysvaatimukselle kuitenkin tiukat edellytykset. Hyvityksellä haetaan omaisuuden tai omien varojen käytön reilumpaa jakamista erotilanteessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että avopuolisolla ei ole aviopuolison kaltaisia oikeuksia. Jos hyvitysvaatimukselle on perusteita, muista että

  • hyvityksestä voidaan puolisoiden kesken sopia.
  • hyvitysvaatimus voidaan tehdä omaisuuden erottelua varten määrätylle pesänjakajalle.
  • hyvitysvaatimus voidaan saattaa kanteella käräjäoikeuden ratkaistavaksi, jollei pesänjakajan määräämistä ole haettu.

Oikeus hyvitykseen raukeaa, jos hyvitystä ei ole vaadittu omaisuuden erottelussa eikä sitä koskevaa kannetta ole nostettu kuuden (6) kuukauden kuluessa omaisuuden erottelusta.

Jos omaisuuden erottelua ei ole toimitettu, oikeus hyvitykseen raukeaa lopullisesti, jollei sitä koskevaa kannetta ole nostettu tai pesänjakajan määräämistä ole haettu kolmen vuoden kuluessa avopuolison kuolemasta tai siitä, kun avopuolisot muuttivat pysyvästi erilleen.

Lue myös:

Lasten asiat erossa

FRIDA auttaa lähellä ja kauempana sekä verkossa

Autamme avoerossa jakamaan omaisuutenne ja sopimaan raha-asioista. Omaisuuden erottelu avoerossa kannattaa hoitaa kuntoon viipymättä.  Varaa aika toimistollemme. Sovi puhelin- tai verkkoneuvottelu. Toimimme tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, Uudenmaan alueella, Turussa ja Tampereella. Löydät meidät myös Oulusta. Toimistoihimme on helppo tulla olipa oma asuinpaikkasi esimerkiksi Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Mäntsälä, Kouvola, Kaarina, Raisio, Naantali, Ylöjärvi tai Hämeenkyrö.  Etäpalvelumme toimii joka puolella Suomea.