Miltä näyttää suomalainen avioero tilastojen valossa?

Plush Design Studio 500956 Unsplash
Suomalainen hakee eroa herkimmin tammikuussa ja elokuussa. Joulun pitkät pyhät ja kesäloma näyttävät aiheuttavan jonkinmoisen tuumaushetken suomalaisissa parisuhteissa.

Tilastokeskuksen uusimpien tietojen valossa suomalainen avioliitto on yhtä aikaa tuttu ja vieras. Suomalainen menee nykyään naimisiin vähän päälle kolmikymppisenä. Moni meistä muistaakin ne muutamat kesät, jolloin viikonloput täyttyivät vuoroin häistä, vuoroin polttareista. Muutos on yhdessä sukupolvessa ollut merkittävä, sillä vielä 1980-luvun alussa avioituvien keski-ikä oli naisilla 25 vuotta ja miehillä 27. Vuonna 2017 samat luvut olivat 32 ja 34 vuotta. Parien keskimääräinen ikäero on silti perinteinen, kun eri sukupuolta olevien avioliitoissa mies on naista pari vuotta vanhempi.

Kuinka suomalaisten liitot kestävät?

Usein toisteltu “totuus” joka toisen avioliiton päättymisestä eroon ei itse asiassa pidä paikkaansa. Riippuen tarkasteluvuodesta hieman alle 40% ensimmäisistä avioliitoista päätyy jossain vaiheessa eroon. Ehkä hieman yllättäen avioeron riski kasvaa jyrkästi heti avioliiton solmimisen jälkeen, ja kolmas aviovuosi varsinkin on kriittinen. Sitten tasaantuu. Yhdeksässä vuodessa avioliiton solmimisesta viidesosa pareista on päätynyt eroon, kahdessatoista vuodessa osuus on jo yksi neljännes.

Vastikään uutisoitiin samoin Tilastokeskuksen tietoihin pohjautuen, että viimeisen 30 vuoden aikana yli 55-vuotiaiden avioerot ovat kolminkertaistuneet. On perusteltua pohtia, miksi erojen määrä kasvaa juuri siinä vaiheessa, kun lapset on saatettu pois pesästä.

Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset. Tilastokeskus 2018.

Kuva: Plush Design Studio.