Kesä kaikilla

Alexander Dummer 261098 Unsplash

Linnut ovat pitäneet parin viikon ajan aamuöisin niin äänekästä konserttia, että on ollut vaikea pysyä unessa. Kesä väijyy ikkunan takana yhtä vaativasti kuin pesua kaipaavat siitepölyn vuoraamat parvekelasini. Muistelen lapsuutta, sitä, miten mahtavalta lumen alta ilmestynyt hiekka tuntui tennareiden pohjissa ja kuinka julistin suureen ääneen lakaisukoneen olevan kesän kaunein näky. Lakaisukone tarkoitti, että kesä oli lähellä ja pian saisi rullaluistimet alleen. Hieman myöhemmin, nuorena perheenäitinä, kesän merkki oli läheisen rantaravintolan aukeaminen. Se tarkoitti rentoja päiviä rannalla ja ruoanlaittovapaata. Nyt, eronneena ja uudenlaisen perhe-elämän alkutaipaleella, kesä alkaa hiipiä iholle jo hyvissä ajoin heti tammikuussa uuden vuoden rakettien savun hälvettyä. Kesän läheisyys tulee selkeästi ilmi, kun mies lausuu ääneen sen pelätyn lauseen ”Mites ne kesälomat?”. Kun makaan yksin valveilla sängyssäni ja mietin tuota lausetta, lintujen laulukin alkaa kuulostaa suloisen sonetin sijaan lähinnä riitelyltä.

Vielä pari vuotta sitten kesälomien suunnittelu tai sopiminen ei tuottanut mitenkään ylitsepääsemättömän suurta päänvaivaa. Suurinta roolia taisi loppujen lopuksi näytellä työnantaja, jonka sanelemien reunaehtojen perusteella ex-puolison kanssa taistelimme parhaan kykymme mukaan mahdollisista lomaviikoista. Nyt jo pelkkä sana kesäloma saa ihokarvat nousemaan pystyyn ja se toinen sana eli kalenteri on saanut aivan uudenlaisen merkityksen. Kun on vuosikausia työkseen organisoinut toisten aikatauluja minuutin tarkkuudella, on ollut suorastaan vaikea uskoa, miten mahdotonta uusperheen pelkkien kesälomien kalenterointi voi olla. Kymmenen viikkoa pitäisi saada järjesteltyä siten, että kaikki saisivat pidettyä mielensä edes kohtalaisen tyynenä. Mutta miten se onnistuu, kun mukaan pitäisi mahduttaa kuuden aikuisen tarpeet, seitsemän koululaisen huvipuistot ja kesäleirit ja kolmen teinin vapauden kaipuu? Entä miten ex-parit saavat välinsä pidettyä kunnossa ja uudet parit vietettyä parisuhdeaikaa? Kuka antaa periksi? Kenellä on ensisijainen oikeus onneen? Jos minulta kysytään, niin ajan riittämättömyydestä tai kesälomastressistä ei voi ymmärtää mitään ennen kuin on koettanut saada rakennettua kaikista osapuolista kauniilta näyttävän uusperheen kesälomapalapelin. Juuri nyt tuntuu, että voisin korvata muutaman suomalaiskansallisen voimasanan ihan vain sanalla kalenteri. Saisiko jostain lainattua ammattitaitoista työvuorosuunnittelijaa tai valtakunnansovittelijaa?

Vaikka on erottu, voiko entisestä elämästä ikinä päästä täysin eroon? Vaikka on jo selvinnyt sovulla osituksesta ja lasten asumiseen liittyvistä asioista, pitääkö toisen toiveet silti huomioida jatkuvasti? Olisiko selkeintä tehdä kirjalliset sopimukset kaikesta, jotta välttyisi riidoilta? Onko sulaa hulluutta, luottaa siihen, että ystävyys, jolle avioliitto joskus pohjautui, kantaisi vielä eron jälkeenkin? Kun on yhteiset lapset ja yhteishuoltajuus, joutuu toisen kanssa käytännössä olemaan tekemisissä jollain tasolla ainakin siihen asti kunnes nuorimmainen saavuttaa täysi-ikäisyyden. Tilastokeskuksen ja Stakesin laskelmien mukaan maksaa 130 000 €, että saa yhden lapsen omilleen. Siinä on monta euroa, joista riidellä. Ja jos ne lapsen siivet eivät kannakaan heti 18-vuoden iässä, niin tuskin monikaan äiti tai isä, on valmis repimään kaikkia siipisulkia irti tai potkaisemaan pois pesästä. Siinä vaiheessa, kun hankkii lapsia, pitäisi aina muistaa miettiä, onko toinen sellainen ihminen, että häntä sietää, vaikka liitto ei toimisikaan. Pitäisi osata miettiä, onko minusta hyväksi ex-puolisoksi.

Nyt uudessa suhteessa, joudun taas miettimään samoja asioita. Mutta mukana on osapuolia, joita minä en voi valita. Toivon, että ikä on tuonut kypsyyttä ja paremmat eväät onnistua. Edessä olevan lomien sillisalaatin jättämä jälkimaku on vielä arvoitus. Mutta yhtä kaikki, toiveikkaana kohti kesää.