Jokainen voi olla salapoliisi

Dan Watson 4326 Unsplash

On kummallista, miten nopeasti nykyään voi saada selville asioita täysin tuntemattomista ihmisistä. Some-tilien kautta saa reunasta kiinni ja nopeasti selviää nimi, työpaikka ja alue, missä joku asuu. Löysin itsestäni aivan uuden puolen, kun otin selvää tästä Sannista (nimi muutettu), jonka Instagram-postauksille M oli jakanut huomiotaan. Harjoittelijana M:n työpaikalla ensin kolme kesää sitten ja pidemmän pätkän toissa vuonna. "Marketing maverick" omien sanojensa mukaan. Salilla käydään ja macchiatoja juodaan. Joka toisessa kuvassa keikistellään skumppalasi kädessä. #livelovelaugh, voi herran jestas sentään.

Minulla ei tosiasiassa ollut mitään perustetta inhota tätä tyttöstä, mutta en voinut itselleni mitään. Tunsin luissani, että hän liittyi jollakin tavalla M:ään. Vertailin omaa kalenteriani ja sinne merkittyjä M:n työmatkoja. Vaikka siellä ei tietenkään ollut kaikkia matkoja, ei kestänyt kauan ymmärtää, kuinka monta kertaa M ja tämä Sanni olivat olleet yhdessä samoilla reissuilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Nämä parikymppiset eivät näköjään juuri ajattele, kuinka paljon tietoa itsestään maailmalle syytävät.

Siitä mitä seuraavaksi tapahtui, en ylpeä. Muista silti, kuinka pakottava tarve minulla oli saada selville totuus avioliitostani.

En pystynyt ajattelemaan oikein muuta kuin tämän asian selvittämistä moneen viikkoon. Oliko M:llä toinen nainen? Haudoin suunnitelmaa saada M:n puhelimen koodi tietooni, ja pikku hiljaa painoin sen mieleeni, numero kerrallaan, vilkuilemalla vaivihkaa kun hän avasi puhelimensa. Eräänä yönä, kun M oli tullut myöhään kotiin ilmeisestikin hyvin kostean illan jälkeen ja ryhtynyt tapansa mukaan kuorsaamaan, hiivin hänen puhelimensa kanssa kylpyhuoneeseen ja lukitsin oven.

Käteni tärisivät, kun näpyttelin turvakoodin, sillä minua pelotti ihmeen paljon. On yksinkertaisesti väärin mennä toisen puhelimelle. Moni muukin asia on väärin, järkeilin, etenkin jos aavistan asioiden tilan nyt oikein. Menin Facebookin Messengeriin. Ihmeellinen määrä viestejä ihmisiltä joista en ole koskaan kuullutkaan, mutta muuten ei mitään raskauttavaa. Tekstiviestit - sieltä löytyi jonkin verran viestejä tältä Sannilta, mutta ne olivat selvästi työhön ja matkajärjestelyihin liittyviä. Avasin WhatsAppin viimeisenä, sillä jotenkin aavistin että jos jotain löydettävää on, se on siellä.

M ja tämä Sanni olivat viestitelleet aika tavalla. Tarkemmin sanottuna M oli viestitellyt. Luin tasaisen virran tytön ulkonäön kehumista, M:lle muutenkin tyypillistä pullistelua ja itsetehostusta sekö toistuvia houkutteluja tapaamisiin, drinkeille ja syömään. Aina ravintoloihin, joissa M:llä ja minulla oli tapana käydä ennen lasten syntymistä. Melko kömpelöä ja ilmiselvää vonkaamista siis. Tyttö puolestaan vaikuttaa aluksi ilahtuneelta huomiosta, mutta ajan mittaan hänen viestinsä muuttuvat lyhyiksi ja torjuviksi. Viimeiseen vuoteen hän ei ole vastannut yhteenkään M:n (ilmeisesti usein humalassa ja aina yöllä) lähettämään viestiin.

Istuin kylmällä kaakelilattialla ledivalojen paisteessa kahdelta aamuyöllä, ja yritin päättää olenko enemmän raivoissani siitä, mitä olin nähnyt vai häpeissäni siitä, ettei minun mieheni ollut tuon parempi. Huono aviomies, joka juuri muuttui vielä huonommaksi. Sammutin valot, palasin sänkyyn ja odotin pimeässä pitkään, että pulssini rauhoittui.

Laura K-L

Erään avioeron tarina -blogisarja kuvaa kirjoittajansa Lauran tuntemuksia ja käytännön kokemuksia avioerosta. Tämä blogi on sarjan seitsemäs osa.