Ikäpolvitaju on kaikkien etu

Mary Blackwey 698731 Unsplash
Kun ensimmäisen kerran kuulin sanan ikäpolvitaju, piti oikein miettiä, mitä se tarkoittaa. Lapsuudessani ei tuollaista sanaa ollut. Ikäpolvitaju on uudissana ja tarkoittaa, miten eri-ikäiset ihmiset ymmärtävät toisiaan.

Syksyllä vietettävällä vanhusten viikolla Vanhustyön keskusliitto nosti viimeksi tuon oudon sanan useasti esille. Virallisemmin sana on sukupolviälykkyys. Sukupolviälykkyys tarkoittaa sitä, että oppisimme ottamaan huomioon toisemme eri-ikäisinäkin ja ymmärtäisimme myös toista sukupolvea samalla tavalla kuin omaa ikäpolveamme. Erityisen tärkeää tämä on, kun teemme erilaisia elämäämme koskevia päätöksiä ja ratkaisuja.

Onko ikäpolvien välinen ymmärrys hukassa?

Aluksi tämä sana sukupolviälykkyys ihmetytti. Kun on saanut viettää lapsuuden maalaisympäristössä Haaganperällä, ikäpolvitaju on ollut aivan luonnollinen asia. Eikä sille tarvittu omaa sanaa. Ikäpolvien välinen ymmärrys ei kuitenkaan ole kaikille luonnollinen asia: moni nykyajan ihminen saattaa elää vain omanikäisten ihmisten seurassa.

Jokainen ikäpolvi elää helposti omassa kuplassaan. Lapset ovat päivät päiväkodeissa toisten lasten seurassa, koululaiset kouluissa ja harrastuksissa, opiskelijat opiskelemassa saman ikäisten seurassa ja työikäiset toistensa seurassa työelämän ristiaallokossa. Ja ikäihmiset - he ovat keskenään senioritaloissa ja palvelukodeissa.

Ikäkuplan ongelma on, ettei siellä ollessa tarvitse huomioida toisen ikäisiä. Oman ikäluokan ongelmat ja ilonaiheet vaikuttavat tärkeämmiltä kuin ovatkaan, kun ne eivät vertaudu muihin. Asumme myös nykyään aika hajallamme. Kaikilla työikäisillä, nuorilla tai lapsilla eivät ole mummut ja papat ole lähellä, eikä tätejä ja setiäkään ole siellä missä asutaan.

Kohtaamiset ovat edellytys ymmärrykselle

Kun eri ikäisiä ihmisiä ei oikeasti oman arkensa osana kohtaa, missä silloin edes voi oppia huomioimaan muita sukupolvia ja heille tärkeitä asioita? Miten silloin ymmärtäisimme toisen sukupolvien eri elämänvaiheita ja heille tärkeitä asioita, ellei niistä ole koskaan kuullutkaan?

Ikäpolvien välisen ymmärryksen lisäämisen tarve on viime aikoina noussut esiin pääosin poliittisista syistä, kun eri sukupolvia nostetaan yhteiskunnallisessa keskustelussa toisiaan vastaan. Vanhojen sanotaan olevan kestävyysvaje, vaikka he ovat tämän maan rakentaneet ja turvanneet maamme itsenäisyyden. Lasten varhaiskasvatus ja koulutus maksaa liikaa, vaikka he turvaavat meidän kaikkien tulevaisuuden. Tällainen sanoma johtaa ajatuksiamme harhaan. Kaikkien tulisi puhaltaa yhteen hiileen: kaikki me olemme olleet lapsia ja kaikki me tulemme vanhoiksi, jos saamme elää pitkään.

Jokaisen kokemus maailmasta on yhtä merkityksellinen

Onnellisia olemme me, jotka olemme saaneet elää monien sukupolvien ympäröimänä. Vaikka sanaa ikäpovitaju emme olisi kuulleetkaan, olemme saaneet elää sen mukaisesti. Toki on niin, että oma sukupolveni ja 1950-luvulla syntyneet ovat eläneet jälleenrakentamisen, amerikanpakettien ja jo kulutusyhteiskunnankin aikaa eikä meidän ole kovin helppoa kuvitella sitä pula-ajan ja sota-ajan elämää, jota vanhempamme ovat kokeneet ja todeksi eläneet. Vielä vaikeampaa on eläytyä siihen isovanhempien aikaan, jolloin elettiin suuriruhtinaskunnan aikaa tai lähdettiin Amerikkaan paremman elämän perässä kotimaan köyhyyttä ja katovuosia pakoon.

Kun menin ensimmäistä kertaa Amerikkaan lukiolaisena vuonna 1970, ei ollut kännyköitä, mikä kummastuttaa nykyajan lukiolaisia. Äidille toki sieltä sitten kirjoitin kuulumisia viikottain, ja vieläkin niitä kirjeitä on mukava lukea. Minua taas kummastuttaa se, kun Pöyryn Mari edellisen vuosisadan alussa meni miehensä Valtterin luokse Amerikkaan 6 kk vanhan Ainon kanssa, heidän piti ottaa evääksi kuivaa leipää ja suolakalaa, kuten minulle on kerrottu.

Onnekas olen ollut kun jo lapsena sain ymmärtää todeksi ikäpolvitajun. Sain vaikka joka päivä juosta Pöyryn mummulan tuvan seinänvieruspenkille kuuntelemaan Haaganperän ihmisten juttuja ja muisteluksia. Vaikka ei ollut kännyköitä, eikä nettiä, kuulin kyllä, että Laika-koira lähetettiin maata kiertävälle radalle avaruuteen ja että presidentti Kekkonen kiipesi Hawajilla palmuun.

Ei silloin erikseen kylään kutsuttu, vaan pyytämättä sai poiketa kuuntelemaan ja jakamaan päivän kuulumiset naapuriin. Monet mukavat naapurit muistuvat mieleen: lähimpinä Hautasaari, Koivumäki, Lehtola ja moni muu. Mummut ja papat, isät ja äidit ja lapset kaikki mahtuivat joukkoon. Siinä sai lapsikin hyvän valmennuksen ikäpolvitajun ymmärtämiseen, kun monta sukupolvea oli aina koolla.