Uusi kumppani + lapset = perhe?

Daniel Cheung 554585 Unsplash

Tunne, joka iskee, kun tapahtuu jotain täysin odottamatonta. Paniikki, kun pitäisi kaikesta huolimatta osata reagoida jotenkin. Kauhu, kun sinut heitetään ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta keskelle improvisaatioteatterin esitystä. Et tiedä, pitääkö sinun tarttua hulvattoman komediennen rooliin vai onko kyseessä sittenkin syvällinen ja koskettava draama. Pakko vain toimia.

Istuin yöpaidassani keittiön pöydän ääressä, join aamukahvia ja mätin suuhuni mustikoilla vuorattua kaurapuuroannosta. Toteutin tuttuja rutiineja ja yhtäkkiä kesken nettiuutisten selailun havahduin rapinaan, jonka tunnistin kyllä varsin hyvin, mutta jonka ei missään tapauksessa olisi pitänyt kuulua siihen aikaan maanantaiaamuna klo 07:08. Ehdin juuri ja juuri napata mekon kainalooni viereiseltä tuolilta ja juosta olohuoneeseen, ennen kuin Exec-avain kiertyi varmasti lukossa ja ovi avautui. Olimme sopineet miehen kanssa, että meillä on toistaiseksi aikuisten suhde, että lapset saavat tulla mukaan kuvioihin sitten, kun katsomme hetken sopivaksi. Meidän oli tarkoitus valmistella kaikki huolella, miettiä jotain yhteistä tekemistä. Miehen lapset kuitenkin katsoivat hetken koittaneen juuri tuolloin ilman, että sitä itsekään olivat tiedostaneet.

En tiedä kuka oli hämmentynein, minä sekaista tukkaani hätäisesti oikoen vai ovensuussa seisseet kaksi pitkää teinipoikaa, joilla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka minä olin.

En tainnut oikein saada suustani mitään muuta kuin hätäisen moin. Tuosta hetkestä on pian vuosi ja olin siihen mennessä ehtinyt kutsua poikien isää miesystäväkseni niin ikään miltei vuoden.

On myönnettävä, että sama paniikki hiipii minuun yhä säännöllisesti. Koen usein itseni varsin kömpelöksi ja tuntuu, että kaikki minulle syntymälahjana ylenpalttisesti suodut sosiaaliset lahjat katoavat mystisesti jonnekin. Minusta tulee miehen lasten seurassa helposti jäykkä täti, joka ei osaa keskustella mistään vaan ainoastaan töksäytellä typeriä kysymyksiä kuten ”Miten koulussa sujui?” En usko, että tuohon on edes olemassa kuin yhden sanan itsestään selviä vastauksia ”Hyvin”. Koen valtavaa painetta olla mukava. Ja toisinaan huomaankin pelaavani ehkä hieman likaista peliä, jotta saisin kerättyä itselleni lasten silmissä lisäpisteitä. Joskus asetun hanakasti riidassa miehen lasten puolelle. En halua asettaa sääntöjä tai pomottaa, mutta haluan rakentaa ystävyyden ja luottamuksen ilmapiirin, jossa jokainen voi olla hyväksytysti oma itsensä.

Kun olin sattumalta kohdannut miehen lapset, oli luonteva tuoda mies myös omien lasteni elämään. Pelasimme keittiön pöydän ääressä Kimbleä ja yritimme nieleskellä miehen mukanaan tuomaa nougatjäätelöä, jota me kaikki Solan tytöt sattumalta inhosimme.

Vieläkin naurattaa, kun muistelen jälkeen päin, miten nuorempi tytär tokaisi tomerasti miehen lähdettyä ”Äiti, minä jo pelkäsin, ettet sinä saa mitään aikaan!”

Tyttö kertoi olleensa kovin huolestunut jo pitkään. Nyt hartiat kevenivät, kun äiti ei enää ollut yksin.

Kukaan vieras ei voi määrittää, kuinka pitkään pitää tuntea, että voi esitellä uuden kumppaninsa lapsilleen. Kyse ei niinkään ole kuukausista tai yleensäkään mistään mitattavista määreistä. Tärkeintä on, että kokee tuntevansa kumppaninsa ja uskaltaa luottaa, että kyseessä on ihminen, joka rikastuttaisi läsnäolollaan myös lasten maailmaa ja toisi siihen lisää turvaa. Pitää yrittää osata myös miettiä, kestääkö sen, jos lapset luovat vahvan kiintymyssuhteen isä- tai äitipuoleen ja muutaman vuoden päästä käykin niin, että on edessä uusi ero. Kuinka monta tärkeää ihmistä lapsilta voi riistää? Kaikkein pelottavinta uudessa suhteessa onkin mielestäni se, että valitsemalla tietyn kumppanin, valitsee samalla myös ihmisen lastensa elämään.

Missä vaiheessa voidaan alkaa puhua uusperheestä? Onko käsite edes tarpeellinen? Eikö jokainen voisi vain määritellä omansa sellaisena kuin tahtoo? Perheitä on monenlaisia ja itse katson omaani kuuluviksi lasteni lisäksi nykyisen mieheni, hänen lapsensa, mutta myös yhtä lailla mm. ex-mieheni vanhempineen sekä läheisimmät ystäväni lapsineen. Perhe on tärkeiden ihmisten muodostama yksikkö. Perhe muodostuu tunnesiteestä, luottamuksesta ja huolenpidosta. Ydinperhe on vanhanaikainen käsite. Olisi kovin surullista, jos se olisi ainoa hyväksytty määritelmä. Minusta Jim Butcher on tiivistänyt asian kaikkein osuvimmin ja kauneimmin ”When everything goes to hell, the people who stand by you without flinching -- they are your family. ”

Perhe on tunne. Perhettä ovat ne, jotka otat sydämeesi, ne, joille kelpaat sellaisena kuin olet.