Uuden vuoden päätös

Aaron Burden 22958 Unsplash

Vuoden vaihtuessa tunnelma on usein jännittynyt. Aikuisenkin mielen valtaa helposti lapsenomainen usko siihen, että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä, että kaikki on taas mahdollista. Taivaalla poksahtelevia raketteja ihaillessa ja kuohuviiniä siemaillessa olo on toiveikas. 

”Tästä tulee hyvä vuosi, paras tähän mennessä”, sitä usein ajattelee. 

Erityisesti jos mennyt vuosi on ollut raskas tai jollain tapaa vaikea, haluaa luottaa siihen, että nyt uuden vuoden koittaessa kaikki muuttuu varmasti paremmaksi. Ja samalla saattaa pelätä tulevaa kuin lepraa konsanaan. Selviänkö kaikesta mitä on tulossa? Olenko valmistautunut kaikkeen riittävän hyvin? Mutta loppujen lopuksi kaikki pelko on turhaa, sillä rakettien valon juovien lisäksi taivaalta ei sada mitään keijukaisten taikapölyä, joka vaivuttaisi menneen maailman uneen ja avaisi ovet johonkin uuteen satumaailmaan. Maailma näyttää aina juuri sellaiselta kuin haluamme sen näyttävän. Meillä on valta valita, miten asioihin suhtaudumme ja minkä koemme yksinomaan negatiivisena muutoksena.

Uuden kynnyksellä edellistä vuotta käy mielessään läpi. Teinkö virheitä ja saavutinko kaiken sen, mitä olin suunnitellut? 

Sitä miettii ihan hullunkurisia asioita kuten olisivatko asiat menneet toisin, jos olisin valinnut serkun häihin mustan mekon sijaan punaisen tai olisiko sittenkin pitänyt keittiön uudistuksen yhteydessä vaihtaa pelkkien kaappien ovien lisäksi myös työtasot? Suurin osa vuosista on kuitenkin enemmän tai vähemmän toistensa kaltaisia. Parhaiten mieleen jäävät sellaiset, kun omassa elämässä tapahtui jotain erityistä, kuten lasten syntymät tai oman vanhemman kuolema. Onneksi ihmisen mieli toimii niin, että hyvät asiat ajan mittaan säilyvät mielessä kaikkein kirkkaimpina ja vaikeudet haalistuvat jonnekin toivon taakse.

Uuden vuoden aluksi tehdään usein lupauksia, joista osan pitämiseen lupaajalla ei välttämättä ole mitään halua. Tipaton tammikuu onnistuu vielä helposti, mutta viinitön vuosi jää pitämättä. Uuden vuoden lupauksista on helppo tehdä suuri numero, vaikka eiväthän ne todellisuudessa ole yhtään sen arvokkaampia kuin vaikkapa juhannuksena tehdyt. Sitten ovat ne lupaukset, joita lupausten antaja pitää niin itsestään selvinä, että uskaltaa lausua ne juhlallisesti ääneen. Ovatko ne silloin edes varsinaisia lupauksia?

Uusi vuosi ja uusi alku. Todellisuudessa maailma harvemmin mullistuu, vaikka asettaisimme siihen kaiken toivomme ja eduskunta säätäisi miljoona lakia, jotka ulottuvat meidänkin elämäämme. Aikanaan pelättiin Millenniumia. Tietokoneiden piti seota ja pankkien kaatua, maailman kirjojen piti mennä täysin sekaisin ja elämän nyrjähtää paikoiltaan. Mutta loppujen lopuksi, uusi vuosituhat pakotti meidät lähinnä opettelemaan kakkosen kirjoittamista ykkösen tilalle.

Pieniä muutoksia tapahtuu ympärillämme koko ajan, mutta ne eivät saa samanlaista huomiota, koska ne ovat tapahtuneet vaikkapa keskiviikkona keskellä masentavaa marraskuuta. Vuoden vaihtuminen on tietynlainen kultti, jolla ikään kuin annetaan ihmisille uusi mahdollisuus ja valetaan tinan kylkiäisinä mielet täyteen toivoa. Vaikka se on hassua, siinä on jotain kovin lohdullista. Uusi vuosi muistuttaa, että aina on olemassa uusi mahdollisuus eikä koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää suuntaa.

Uuden vuoden alussa ilma on rakettien lisäksi täynnä toiveita. 

Toivotaan ehkä uutta työpaikkaa, jota joulupukki ei suureksi pettymykseksi ollutkaan lahjakääröihin pakannut. Toivotaan, että oma taloustilanne helpottaisi ja oma lapsi pääsisi vaihtopenkiltä edustusjoukkueen toppariksi. Toivotaan pieniä ja suuria asioita. Olen itsekin miettinyt, mitä toivon uudelta vuodelta. Yllättäen huomaan, että minun suurin toiveeni on se, ettei ainakaan tapahtuisi mitään ihmeellistä. Toiveeni on, että elämä saisi jatkua mahdollisimman pitkälle samanlaisena kuin se on juuri tällä hetkellä. Aikuisena kun on tottunut siihen, että kaikki, mikä ”tapahtuu” on yleensä negatiivista. Minä toivon, että asiat pysyisivät juuri näin. Juuri nyt kaikki on hyvin.

Entä ne lupaukset? Minun uuden vuoden lupaukseni nyt ja tulevina vuosina on se, että yritän välttää turhaa lupaamista. Se, että pitää erikseen luvata jotain, kuulostaa jo lähtökohtaisesti siltä, että on olemassa suuri mahdollisuus sille, ettei lupaus pidä. Se kuulostaa siltä, että pitäisi vakuutella asioita itselleen ja muille, koska muuten ne eivät tunnu uskottavilta. Aion tehdä päätöksiä lupausten sijaan. Päätös on jo sanana paljon painavampi kuin lupaus. Aion päättää, että keskityn elämään ja otan jokaisen päivän vastaan juuri sellaisena kuin se eteen tulee, ilman turhaa stressaamista tai suunnitelmia. Päätän säilyttää mieleni toiveikkaana, mutta en kohdista toiveitani mihinkään yksittäiseen asiaan. Sillä elämä ja tämä uusi vuosi tulevat jälkeenpäin näyttäytymään minulle juuri niin hyvinä tai huonoina kuin ne haluan nähdä. Asenne ratkaisee aina.