Tarina edunvalvontavaltuutuksen merkityksestä: Raija ja Kari

Galina N 189483 Unsplash

Miltä elämä voi näyttää, jos edunvalvontavaltuutus on jäänyt tekemättä? Tarinan sanat ovat Elvin, mutta tarina on lainattu Raijalta ja Karilta, joiden elämä näyttäisi aivan toisenlaiselta jos Raija olisi ajoissa tehnyt edunvalvontavaltakirjan.

Raija tarina

”On hetkiä, etten enää muista, mistä valot syttyvät. Silloin pimeys tuntuu kaikkein pelottavimmalta. Pitäisi vain uskaltaa odottaa hiljaa peiton alla, että joku tulee ja kääntää katkaisimesta. Pitäisi voida luottaa, että nämä tietävät, mitä tekevät. En voi enää polttaa kynttilöitäkään, sillä saattaisin kuulemma unohtaa ne palamaan. Toivat tänne niitä patterikäyttöisiä, mutta eiväthän ne ole oikeita. Niistä puuttuu tuoksu ja valokin on jotenkin hassu. Liekin kuuluu lepattaa.

Pääsin viime viikolla käymään kauppakeskuksessa. Taisivat viedä meidät täältä tilataksilla ostoksille. En ole enää varma, mutta niinhän retkille yleensä mennään, taksilla. Kirkkaita valoja oli kaikkialla ja joululaulut soivat, sellaiset uudenaikaiset, joita en tunnistanut ollenkaan. Kuusikin oli, sellainen tuuhea amerikkalaismallinen, joita näkee elokuvissa. Taisi olla muovia, koska muuten se ehtisi kyllä varista ennen joulua. Minulla on kaikki jouluvalmistelut vielä kesken. Kun Kari ei ole saanut niitä lupia.

Kauppojen ikkunoissa oli niin paljon kauniita tavaroita. Minä kuljin Sannan kanssa käsikynkkää näyteikkunalta toiselle ja valitsin lahjoja. Nimesin jokaiselle lahjan, jonka ostaisin. Barbie-talo Emilialle, Lego-linna Tuukalle, hajuvettä Kaisalle… Tai niin Sanna kertoi minun tehneen, sillä minun muistini on joskus lyhyt. Mutta voin kuvitella kuitenkin kaiken, sillä muistan kirkkaasti oman lapsuuteni joulut ja lahjat kuusen ympärillä, sen miten äiti hymyili tarjottimellinen tuoksuvia tähtitorttuja kädessään. Joulu on tärkein perhejuhla.

Mutta en minä taida ehtiä jouluksi mitään lahjoja ostaa. Sain kyllä ostettua käärepaperia, sellaista kiiltävää enkelikuvioista, kun löysin lipaston takaa kahden euron kolikon. Mutta minulla ei ole mitään, mitä niihin kääriä. Kyllä minulla siellä tilillä olisi rahaa, mutta Kari vaan inttää, että en voi niitä rahoja saada. Minä olen pyytänyt ja pyytänyt rahaa ja aina se poika vaan inttää samaa. Väittää, ettei se ole hänestä kiinni vaan virkamiehistä. Onkohan se vaihtanut työpaikkaa, kun puhuu vaan jostain maistraatin luvista. Sieltä pitäisi saada jotain lupia. Ja minä kun luulin, että se on fiksu poika.

Silloin lääkärissäkin Kari oli ihan ihmeellinen. En minä oikein vieläkään ymmärrä, miksi hän sinne edes mukaan tunki. Jotain hassuja testejä siellä tehtiin, jossa piti tunnistaa eläimiä ja toistaa numerosarjoja. Kyllä minä yritin selittää, ettei siitä pienestä präntistä voinut erottaa, että se oli sarvikuono eikä hevonen. Kun jäi ne lukulasitkin kotiin. Ja en minä niiden numeroidenkaan kanssa pärjännyt, mutta mitä se nyt muistiini liittyy? Eihän ne numerot sujuneet koulussakaan. Sitten se lääkäri jutteli jostain edunvalvonnasta ja holhoustoimilaista. Se kyseli Karilta ja Sannalta jostain edunvalvontavaltuutuksesta. Että nyt on myöhäistä tehdä sellainen, jos ei ole hoidettu kuntoon hyvissä ajoin. Jotenkin ne näyttivät kaikki niin pettyneiltä siinä toisiaan katsoessaan. Sitä edunvalvontavaltakirjaa Kari on päivitellyt joka väliin. Mutta minä en kyllä oikein ymmärrä, miten se niihin joululahjarahoihin liittyy.”

Karin tarina

”Jotenkin äiti oli taas päässyt eilen livahtamaan ulos hoitokodista. Oli löytänyt tiensä kauppakeskukseen, mutta ei enää takaisin. Sanatkin olivat hukassa. Tämä on pieni kylä, niin onneksi tuttu kioskin myyjä osasi soittaa päivystävälle hoitajalle. Piti kuulemma mennä ostamaan joululahjoja. Jotenkin hassua, että vaikka äiti ei enää aina tunnista minuakaan, niin joulun hän muistaa.

Äiti haluaisi jouluksi kotiin. Miten minä hänelle kerron, että talo pitäisi laittaa myyntiin. Eihän minulla opiskelijana ole varaa maksaa niitä jäljellä olevia talolainoja, kun tässä pitäisi yrittää perhettä elättää ja käydä vielä töissäkin. Se maistraatin virkailijakin, vai miksi niitä nyt sanotaan, väitti, että tarvitaan lupa, että voidaan myydä talo. Että minulla ei ole valtuuksia päättää. Ja nyt on kuulemma ruuhkaa, kun pyhät taas lähestyvät.

Lupa ja lupa! Tuntuu, että joka asiaan tarvitaan lupa. Kaikki se jatkuva papereiden pyörittäminen ja aneleminen. Sen selittäminen, miksi jotain oikeasti pitää tehdä. Soittoja on kertynyt enemmän maistraattiin kuin äidille. Kai se äidin talokin ehtii mädäntyä pystyyn, ennen kuin ne kirotut luvat saadaan kuntoon. Kun saisi edes myydä sen tyhjän tontin vierestä, että voisi korjata vuotavan katon! Kummankohan luvan saisi nopeammin? Kyllä minä sen ymmärrän, että maistraatti valvoo, kun kerran tässä jamassa ollaan eikä ymmärretty laittaa omia paperiasioita kuntoon ajoissa, mutta eikö jotain maalaisjärkeä pitäisi voida käyttää.

Ja se tilinpäätöskin, joka pitäisi joka vuosi tehdä ja lähettää maistraatille. Enhän minä siitä mitään ymmärrä. Minä olen opiskellut biologiaa enkä mitään taloustieteitä. Kai sitä kuvitellaan, että nykyään jokainen osaa itsestään selvästi jo hoitaa kirjanpitäjän ja juristinkin hommat. Pitääköhän minun maksaa jollekin ammattilaiselle, että kaikki menee oikein? Kun minä haluaisin vain yksinkertaisesti hoitaa nämä asiat. Miksi minun pitää jatkuvasti todistella joillekin ventovieraille viraston roboteille, että tiedän kyllä, mitä äiti haluaisi?

Kyllähän siitä oli ollut puhetta, edunvalvontavaltuutuksesta. Mutta kun äiti ehti vasta eläkkeelle. Nyt hänen piti alkaa elää ja toteuttaa kaikkia unelmiaan. Niin, niitä unelmia oli pantattu eläkepäiviin. Äiti oli tehnyt niin paljon suunnitelmia, maailmanympärysmatkasta ja muutosta keskustaan. Ei tullut pieneen mieleenkään, että äiti kantoi muistikirjaa mukanaan siksi, että voisi tarkistaa oman osoitteen tai kirjoittaa kaiken varmuuden vuoksi ylös, ettei unohtaisi. Se tuli niin salakavalasti kaikki. Sokkina. Ei me ehditty Sannan kanssa edes tajuta. Se yksi kirottu edunvalvontavaltakirja, niin ei oltaisi tässä jamassa ja naimisissa maistraatin kanssa! Äiti saisi joulunsa eikä minunkaan tarvitsisi tuskailla näiden maistraatin lupalappujen ja tilintekovelvollisuuksien kanssa.”