Olet itsekäs, huusi hän

Atte Gronlund 43354 Unsplash

"Että mitä? Älä nyt hulluja puhu. Voitko hakea minulle toisen kaljan, kun sinulla on jo melkein vaatteet päällä?"

En oikein tiennyt mitä olin odottanut M:n sanovan, jos ja kun saisin puserrettua suustani sanat haluan eron, mutta en silti aivan tätä. Lähes täydellistä ohittamista ja asian pois päiväjärjestyksestä nauramista. Oloni oli sekava ja epätodellinen. Kuinka kaukana toisistaan voivat kaksi ihmistä olla? Minä melkein tuherran itkua, M jaarittelee laiturin korjaamisesta. Jotain painekyllästetystä puusta, en jaksa kuunnella.

Kurkkuani oli kuristanut yhä pahemmin koko lauantain. Tänään, tänään se on sanottava. Perjantai-ilta ei kuitenkaan käynyt, kun lapset hyppivät onnellisina isänsä ympärillä. Voiko siihen mennä toimittamaan, että anteeksi kun keskeytän ilakointinne, mutta minä haluan tuhota tämän perheen? Eikä lauantaina oikein aamukaan ollut hyvä hetki, eikä päivä, eikä oikein iltapäiväkään. On kaupassakäyntiä, mustikoiden poimimista, ruuanlaittoa, lapsen nukuttamista päiväunille. Naapurin isäntä pulisemassa kahvikupin äärellä. Lapset aina läsnä, ei siinä voi.

Illalla saunoimme pitkästä aikaa kaksin. Kylmä kivi sisälläni tuntui jo suuremmalta kuin minä itse. Oli vaikea hengittää. Jotenkuten sain lopulta sanottua asiani saunan pukuhuoneen oven raosta edelleen lauteilla istuvalle M:lle.

Oli kuin hän ei olisi kuullut mitä sanoin. Hain pelkkä pyyhe päällä pyydetyn oluen tuvan jääkapista ja mutisin uudestaan: "M, olen tosissani. Minusta meidän pitää erota. Minä en voi tässä hyvin." M katseli ohitseni rantaan melkein kiusallisen pitkään ja puhui laiturista. Hän ei selvästikään halunnut käydä tätä keskustelua. Odotin kuitenkin ovensuussa niin pitkään, että lopulta hän suuttui: "Jos sinulla on paha olla, sinun pitää varmaan hakea apua. Ei kai muiden tarvitse kärsiä siitä, jos sinulla on paha olo. Olet itsekäs!" (M ryyditti puhettaan muutamalla haukkumasanalla, joita en halua tähän kirjoittaa. Mutta ymmärtänette yskän.) "Minä en aio antaa lasten kärsiä sinun itsekkyydestäsi. Hanki apua äläkä sysää omia ongelmiasi muiden niskaan!" Hän kolisteli alas lauteilta, työnsi minut tieltään ja hyppäsi laiturilta veteen. Kesäilta oli viileä, mutta kaunis. Otsalleni kiristyi ahdistuksen panta. Tiesin, että tästä seuraisi viikkojen mökötys ja mykkäkoulu, että hän piikittelisi minua lasten kuullen joka käänteessä.

Luulin, että oloni olisi helpottanut kun saisin asiani sanottua, mutta nyt minulla vasta paha olo olikin. Tiesin, että M keräisi voimia vastahyökkäykseen, enkä oikein voisi tehdä muuta kuin ottaa sen vastaan kun sen aika oli. Melkein kaduin, että olin sanonut mitään. Melkein, mutta en kuitenkaan. En minä voi elää ainoaa elämääni ihmisen kanssa, joka ei ole minun puolellani (enää) missään asiassa. Ei kai avioliiton tarkoitus ole olla toiselle nyrkkeilysäkki tai oksennuspussi, se, johon kaikki paha olo puretaan? Mietin, kuinka ihmiset jaksavat tällaisia elämäntilanteita noin yleensä, sillä kuitenkin todella moni eroaa. Eihän tässä mitään ihmeellistä pitäisi olla. Jos muut selviävät, niin kai minäkin?

- Laura K-L

Erään avioeron tarina -blogisarja kuvaa kirjoittajansa Lauran tuntemuksia ja käytännön kokemuksia avioerosta. Tämä blogi on sarjan toinen osa.