Minne Martti katosi?

Roman Bintang 736731 Unsplash

Martti oli moottoripyöräilyä ja vaellusta nuorempana harrastanut entinen veturimies, joka muutti palvelutaloon. Yllätyksekseen siellä hänestä tulikin hoidettava, melkein potilas. Martti oli kyllä monisairas, mutta pää pelasi ja ajatus kulki. Vieläkin moottoripyörät ja suunnistus ajatuksen ja puheen tasolla kiinnostivat, mutta eipä niistä palvelutalossa puhuttu. Martti huomasikin pian, että ei niistä siellä kannattanut puhua eikä oikein ollut varma, saiko niistä edes puhua.  Miten Marttia autettaisiin niin, että hänen persoonansa ja harrastuksensa otettaisiin huomioon myös hänen nykyisessä kodissaan, muutoin viihtyisässä palvelutalossa?

Uuden väitöskirjatutkimuksen mukaan henkilön persoona voi kadota palvelutalossa.

Mihin Martti katosi, kysyy Juri Pirhonen hiljattain Tampereen yliopistossa tarkastetussa väitöstutkimuksessaan. Tutkimuksen mukaan asukkaan persoona voi hukkua, jos asiakaslähtöisyyttä tulkitaan kovin laajasti. Silloin se kääntyykin yksilöä vastaan.

Hyvä tarkoitus kunnioittaa ihmisen yksilöllisyyttä ei toimi, kun ihminen ei pysty enää valitsemaan ja kantamaan vastuuta valinnoistaan. Häneltä kyllä voidaan kysyä mielipidettä, mutta ei hän enää osaa vastata. Silloin jonkun muun pitää tehdä se hänen puolestaan. Tärkeätä olisikin, että Martin elämästä olisi paljon tietoa ja se eläisi edelleen hänen mukanaan. Näin usein saattaakin olla, mutta ei aina. Nuorempien ihmisten saattaa olla vaikea eläytyä edellisen sukupolven elämään jos tietoa asioista ei ole. Toki hyviäkin paikkoja on, missä näin toimitaan, mutta myös huonoja kuten tuo tutkimus osoittaa. Kotihoito ja omaishoito ovat haasteellisia, sielläkin olisi hyvä huomioida persoonallisuus, ei vain ruoka ja puhtaus.

Martin elämä jatkuisi hyvänä loppuun asti, jos hänet tunnustetaan persoonana. Siihen ei riitä palvelutalon toimintasuunnitelman pari riviä yksilöllisestä hoidosta, vaan pitää olla toimintaa: Entinen veturimies voitaisiin viedä aina välillä pienille juna-ajeluille tai retkelle metsään. Jos hänellä on oma moottoripyörä, sen voisi tuoda palvelutalon nurkkaan, jossa Martti voisi kosketella käsin omaa historiaansa. Vai soittaisiko palvelutalon väki moottoripyörä-kerhoon ja pyytäisi, että kerholaiset tulisivat tervehtimään Marttia, entistä moottoripyöräilijää?

Tässä esitetty tutkimus tehtiin kolmessa pirkanmaalaisessa palvelutalossa, joissa asukkaat, henkilökunta ja omaiset etsivät yhdessä yhteistä näkemystä asukkaiden hyvästä elämästä. Jos jokin malli osoittautuu hyväksi, sen voisi monistaa muuallekin.

Yksi omainen esimerkiksi kertoi, miten äidin kanssa on vaikea lähteä illalla mihinkään. Kun hän ehtii töiden jälkeen äidin luo, tämä onkin jo yöpuvussa, ja lähteminen pitää aloittaa pukemisesta. Eivät kaikki vanhat ihmisetkään ole luonnostaan iltaunisia. Hyvä ajatus onkin ollut tarjota asuntoa palvelutaloista nuorille opiskelijoille, jotka voivat pitää seuraa ja vaikkapa ulkoilla illanvirkkujen kanssa. Samalla toteutuu sukupolvien välinen vuorovaikutus, mikä varmasti rikastuttaa molempia osapuolia.

Jotta voisimme elää elämän ehtoolla ja toimintakyvyn heiketessäkin omannäköistä elämää, on tärkeätä laittaa paperit kuntoon ajoissa, silloin kun meillä vielä on riittävästi toimintakykyä ja voimia siihen. Edunvalvontavaltakirjassa ja hoitotahdossa voimme ennakkoon toimintakykyisinä tarkasti suunnitella ja määrätä kuka asioistamme saa päättää ja millä tavoin niistä tulee päättää, silloin kun emme enää itse osaa tai jaksa. Hyvää elämää voi viettää vielä vaikkapa muistisairaanakin ja tehdä itselle mieluisia asioita, vaikka muisti ei enää kantaisi päivien päähän. Mitä tarkemmin päätämme ennakkoon omaisuutemme käytöstä ja henkilömme koskevista asioista, sen selvempää se on niille ihmisille, jotka sitten päättävät asioistamme valtuutuksen perusteella. Itsemääräämisoikeutemme ja osallisuutemme voi näin jatkua, vaikka toimintakykyä ei enää olisi.

Anja Karvonen-Kälkäjä, vanhuusoikeuden asiantuntija, OTT