Apua, en tiedä miten erotaan!

Zhen Hu 340739 Unsplash

Useamman valvotun yön jälkeen olin varma, että minun olisi edistettävä asioita jollakin tavalla. Perheeseen asettunutta haurasta rauhaa tuntui silti vaikealta rikkoa ilman suunnitelmaa. Oli selvää, että M kaikkein mieluiten unohtaisi, että mitään keskustelua avioeron mahdollisuudesta koskaan on edes käyty. Jos pyrkisin samanlaiseen, tunteisiin keskittyvään keskusteluun kuin mökillä, saisin samanlaisen, torjuvan ja vihaisen vastaanoton ja kiukuttelut päälle. Ja kun M ei ilmeisesti halua erota, miksi hän auttaisi asian edistymistä?

Minun olisi itse jaksettava puskea asiaa eteenpäin. Mutta - kuinka? Mitä tässä pitäisi ensimmäisenä tehdä, miten osoittaa että olen tosissani? Muutako sängystä sohvalle nukkumaan? Voiko kieltäytyä menemästä M:n työpaikan rapujuhliin? Entä sitten käytännön asiat. Soitanko maistrattiin vai johonkin virastoon? Vai jollekin psykologille? Kuka edes päättää avioeroista? Ja mitä kaikkea avioerossa oikein tapahtuu?

Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä tyhmemmäksi ja avuttomammaksi itseni tunsin. Miksi minä en tosiasiassa tiedä mitään siitä, miten avioero päätetään? Kaikki tuntuvat tietävän edes pääpiirteissään, miten naimisiin mennään, mutta miten on mahdollista, että en tiedä edes yleisellä tasolla, miten erotaan?

Yöllä mielessä pyörivät ajatukset saivat nyt aivan uuden sävyn. Yritin saada langan päästä kiinni muistelemalla eroihin liittyvä juttuja ja asioita, mutta kaikki mielikuvani eroprosessista olivat jotenkin naurettavia: kohtauksia amerikkalaisista televisiosarjoista, joissa varakas ja erittäin riitaisa ex-pariskunta jakaa omaisuuttaan kovapalkkaisten (ja todella kalliisti pukeutuneiden) asianajajien välityksellä. Ja toisaalta kotikutoisia kauhujuttuja huoltajuuskiistoista iltapäivälehdissä:

"Isä ei ole tavannut lapsiaan kahdeksaan vuoteen ja vaatii ex-vaimolta elatusapua!"

"Vaimo vei erossa yrittäjän rahat ja elättää nyt niillä nuorta gigoloa!"

Näillä jutuilla ei kyllä ollut mitään tekemistä minun tavallisen ja - kieltämättä - keskiluokkaisen arkeni kanssa, mutta muutakaan ei tullut mieleen. Eroon liittyvistä tunteista puhutaan, mutta käytännön todellisuudesta ei juurikaan. Ajatus asianajajasta tuntui erityisen kamalalta; en missään nimessä halunnut kertoa yksityisasioitani jollekin harmaalle rahahaukalle. Mutta millainen oikein on normaalien ihmisten normaali ero?

Ja sitten muistin: Opiskeluajan kämppäkaverini Sini erosi kaksi vuotta sitten. Hänellä ei ole lapsia, mutta hän oli naimisissa. Soittaisin heti huomenna hänelle ja kysyisin, kuinka erotaan. Emme olleet hetkeen jutelleet, mutta olin varma että Sini auttaisi. Tuntui hullulta hymyillä pimeässä tällaiselle oivallukselle ja kysymykseni ilmeiselle typeryydelle, mutta niin tein. Vihdoinkin pääsisin eteenpäin.

Laura K-L

Erään avioeron tarina -blogisarja kuvaa kirjoittajansa Lauran tuntemuksia ja käytännön kokemuksia avioerosta. Tämä blogi on sarjan neljäs osa.